Rakennussuunnittelu

Diviloopperi

Arkkitehtisuunnittelu alkaa tontin olosuhteista, rakennuksen paikasta, ilmansuunnista ja tietenkin rakennuttajan tavoitteista ja budjetista. Myös mahdolliset suuret kivet ja puut sekä entiset olemassa olevat rakennukset on huomioitava suunnittelutyössä. Erityisesti kaupunkialueen asemakaava antaa puitteet mitä voi tehdä ja mitä ei. Kuten esimerkiksi kattokulmat, talon värit, harjan suunnat ja rakennusalue.

Ennen kuin arkkitehti piirtää ensimmäistäkään viivaa, hän on pyöritellyt päässään lukuisia asioita, kuten edellisten lisäksi talotekniikkaa sekä sisäistä että ulkoista liikennettä. Miettimisen tuloksena syntyy rakennuspaikkaan sovitettu massa eli kolmiulotteinen hahmo ideasta, jota sitten aletaan työstämään eteenpäin. Pientaloissa luonnonvalon pitää toimia kellon ympäri. Pientalossa tämä on helpompi ratkaista, koska se on pieni yksikkö. Usein haasteena on, että näkymät ovat eri suuntiin kuin valo. Siihenkin löytyy ratkaisukeinoja.

”Kun ryhdyn suunnittelemaan taloa, sijoitan tilat päässäni ilmansuuntien mukaan”. Siihen tarvitaan spatiaalinen kyky, joka tarkoittaa tilojen hahmotuskykyä kolmiulotteisesti. Rakennusmateriaalien käyttäytymisen, rakennusfysiikan ja kemian tunteminen on ensiarvoisen tärkeää arkkitehdin työssä. Rakennustekniikan hallinta takaa järkevät ja kustannustehokkaat rakenteelliset ratkaisut.

Korjausrakentaminen kiinnostaa minua erityisesti siksi, koska se on niin vaativaa. ”Rakennuksen voi korjata entiseen loistoonsa uusilla tvisteillä tai jopa tehdä kokonaan uuden käyttötarkoituksen. Erittäin mielenkiintoista ja haasteellista on lisätä vanhaan rakennukseen uusi osa”.

Pääsuunnittelija on rakennuttajan ensimmäinen apu

Pääsuunnittelija pitäisi kiinnittää projektiin jo ennen tontin hankintaa. Viimeistään kuitenkin heti, kun tontti on hankittu.

Kaikissa rakennuslupaa vaativissa kohteissa tarvitaan sekä pääsuunnittelija että vastaava mestari. Tämä perustuu Suomen rakennuslakiin. Heidän kanssaan yhteistyönä projekti lähtee oikeilla askelilla eteenpäin. Rakennuttaja palkkaa kohteeseen pääsuunnittelijan, joka on aina hyväksytettävä rakennusvalvonnassa. Pääsuunnittelija huolehtii muun muassa siitä, että kaikki lupa-asiakirjat ovat rakennuslain mukaiset ja talotekniikan suunnitelmat ovat yhteensopivia keskenään. Teen pääsuunnittelua vaativassa luokassa ja rakennussuunnittelua poikkeuksellisen vaativan luokan projekteissa niin uudis- kuin korjausrakennuskohteissakin. Osaaminen ulottuu loma-asunnoista liikekeskuksiin. Olenpa ollut suunnittelemassa laivojen ja koulujen sisustuksiakin.

 

Referenssit

Talo Nieminen

Fiskari

Kiinteistö Tapanila

Helsinki

Diviloopperi

Kullantie 15
10470 Fiskari

jarmo.t.nieminen
@diviloopperi.fi
040 587 3200